LENTÄEN - LUKU 1
Olen aina pitänyt taivaasta. Sen sinisestä väristä, joka vaihtuu päivän mittaan aamun vaaleansinisestä yön mustaksi katoksi. Se jatkuu äärettömiin, eikä se lopu koskaan. Taivas on ikuinen.
Pidän myös auringosta, joka lämmittää kasvojani kesällä, mutta joka piiloutuu talvella vuorten taakse. Aurinkoa enemmän rakastan kuitenkin tähtiä ja kuuta, jotka hohtavat hopeista loistoaan aina öisin. Silloin on aina hyvin kaunista. Ja minä pidän kaikesta kauniista. Haluaisin olla prinsessa, koska prinsessat ovat kauniita.
Olen tänään pukeutunut vaaleansiniseen prinsessamekkoon ja kuvittelen olevani prinsessa, kun istun rinteellä katselemassa taivasta. Tiedän, että äiti ei pidä siitä, kun istun maassa, mutta hän ei ole nyt täällä. Äiti on kotona hoitamassa pikkuveljeäni. Veljeni on nyt yhden kesän vanha, enkä malta odottaa, että hän kasvaa niin isoksi että voin leikkiä hänen kanssaan. Nyt hänestä ei ole paljon iloa, sillä hän ei osaa puhua tai kävellä.
Me asumme äidin, isän ja pikkuveljeni kanssa pohjoisessa. Isä kertoo aina satuja etelän ihmisistä, jotka voivat talvellakin pitää yllään vain ohuita vaatteita, koska siellä ei ole pakkasta ollenkaan. Täällä ei ole edes kesälläkään kovin lämmin, sillä vuorilta puhaltaa kylmä tuuli. Minä kuitenkin pidän kylmästä ja olen tottunut kesän viileyteen.
Isä kertoo myös usein tarinoita eläimistä. Ruskeaturkkisista karhuista, jotka vaeltavat vuorten takana metsissä ja syövät marjoja, sekä suurista linnuista, jotka rakentavat pesänsä korkeille vuorenhuipuille.
Katson taivaalle, sillä siellä lentää musta lintu. Nousen seisomaan ja kurkotan kädelläni kohti taivasta. Sitten lähden juoksemaan linnun perässä rinnettä alas. Minulla ei ole kenkiä jalassani, ja tunnen ruohikon kutittavan jalkapohjiani. Levitän käteni auki kuin linnun siiviksi ja nauran. Kuvittelen olevani prinsessa, joka lentää taivaalla lintujen kanssa. Jalkani eivät enää kosketa maata, vaan ne polkevat ilmaa kun kiidän ylöspäin, kohti taivasta. Ilmavirta painaa kiharat hiukseni vasten päätäni ja silmistäni vuotaa vettä. Minä lennän.
Pidän myös auringosta, joka lämmittää kasvojani kesällä, mutta joka piiloutuu talvella vuorten taakse. Aurinkoa enemmän rakastan kuitenkin tähtiä ja kuuta, jotka hohtavat hopeista loistoaan aina öisin. Silloin on aina hyvin kaunista. Ja minä pidän kaikesta kauniista. Haluaisin olla prinsessa, koska prinsessat ovat kauniita.
Olen tänään pukeutunut vaaleansiniseen prinsessamekkoon ja kuvittelen olevani prinsessa, kun istun rinteellä katselemassa taivasta. Tiedän, että äiti ei pidä siitä, kun istun maassa, mutta hän ei ole nyt täällä. Äiti on kotona hoitamassa pikkuveljeäni. Veljeni on nyt yhden kesän vanha, enkä malta odottaa, että hän kasvaa niin isoksi että voin leikkiä hänen kanssaan. Nyt hänestä ei ole paljon iloa, sillä hän ei osaa puhua tai kävellä.
Me asumme äidin, isän ja pikkuveljeni kanssa pohjoisessa. Isä kertoo aina satuja etelän ihmisistä, jotka voivat talvellakin pitää yllään vain ohuita vaatteita, koska siellä ei ole pakkasta ollenkaan. Täällä ei ole edes kesälläkään kovin lämmin, sillä vuorilta puhaltaa kylmä tuuli. Minä kuitenkin pidän kylmästä ja olen tottunut kesän viileyteen.
Isä kertoo myös usein tarinoita eläimistä. Ruskeaturkkisista karhuista, jotka vaeltavat vuorten takana metsissä ja syövät marjoja, sekä suurista linnuista, jotka rakentavat pesänsä korkeille vuorenhuipuille.
Katson taivaalle, sillä siellä lentää musta lintu. Nousen seisomaan ja kurkotan kädelläni kohti taivasta. Sitten lähden juoksemaan linnun perässä rinnettä alas. Minulla ei ole kenkiä jalassani, ja tunnen ruohikon kutittavan jalkapohjiani. Levitän käteni auki kuin linnun siiviksi ja nauran. Kuvittelen olevani prinsessa, joka lentää taivaalla lintujen kanssa. Jalkani eivät enää kosketa maata, vaan ne polkevat ilmaa kun kiidän ylöspäin, kohti taivasta. Ilmavirta painaa kiharat hiukseni vasten päätäni ja silmistäni vuotaa vettä. Minä lennän.