PISARA PISARALTA
Ensimmäinen pisara oli täynnä elämää ja voimaa, se ei vielä tappanut. Ei lähellekään. Se vain tuntui pahemmalta kuin kuolema - se sattui enemmän kuin mikään. Toinen pisara vain seurasi ensimmäistä tiiviisti kannoillaan, ei satuttanut. Sen kuitenkin tunsi kuumana kosketuksena iholla. Se valmisti tulevaan, toi varoituksen sanaa.
"Pisara pisaralta..." Kädet kietoutuivat ympärille, peittivät haavan. Yrittivät auttaa, mutta mitä enemmän ne piilottivat, sitä kiivaammin pisarat pusertuivat sormien lomasta. Kolmas, neljäs, viides ja kuudes pisara. Sen jälkeen ne sekoittuivat yhdeksi ja valuivat maahan. Tahmea neste muodosti lammikon, joka väreili, kun ilmavirrat pyykivät sen pintaa. Silmissä alkoi sumeta, mutta keho ei ollut vielä valmis luovuttamaan. Mieli pitäisi vain saada pois pelistä - silloin kehon olisi helpompi taistella.
"Älä nukahda!" Se oli enemmänkin pelkkä toteamus, kuin käsky.
"En..." kuului heikko vastaus. Huulet olivat jo muuttuneet valkoisiksi, mutta vieläkään mieli ei ollut nukahtanut.
"Sinä tulet kuntoon." Lämmin hengitys kosketti ihoa, kun pienen tauon jälkeen kuului kuiskaus:
"Minä lupaan sen." Oli vain niin väärin luvata, kun mikään ei ollut varmaa. Noin painokkaita ja vahvoja sanoja ei kuitenkaan voinut vetää pois. Eikä varsinkaan sen jälkeen, kun toinen oli kuullut sen ja vastannut.
"Tiedän."
"Ethän nukahda?"
"En..." Silmät vain alkoivat tuntua raskailta, ne halusivat painua alas.
"Kuuntele minua niin pysyt hereillä." Nyt äänensävy oli selvästi hätääntynyt.
"Kuuntelen." Näkökentän laidalla alkoi tanssia mustia pisteitä, jotka suurenivat suurenemistaan. Ei menisi kauaa, kun ne peittäisivät koko näkökentän, ja samalla kaikki muut aistit.
"Muistatko, kun olimme lapsina uimassa järven rannalla?"
"Muistan..."
"Entä sen, kun säikähdit vedessä uivaa kalaa?"
"Tietenkin..."
"Mitä sinä huusit minulle, kun näit kalan?" Hiljaisuus.
"Älä nukahda!" Hikipisarat helmeilivät otsalla ja paita oli takertunut selkään kiinni. Pelko kuristi kurkkua.
"En..." Silmät kuitenkin alkoivat painua kiinni, eikä tahdonvoima enää auttanut. Mustat pisteet sumensivat näkökentän ja aistit turtuivat.
"Pisara pisaralta..." Tuli hiljaista.
"Pelastakaa hänet!"
"Teemme parhaamme."
"Se ei riitä!" Sillä siinä tarvitaan myös vahvuutta. Vahvuus on kehossa, pisaroissa, jotka sen rakentavat.
"Pisara pisaralta...
meidät on luotu...
pisara pisaralta...
meidän on tuleva kuolla...
mutta sitä ennen...
pisara pisaralta...
...me tulemme elämään." Ja siihen tarvitaan vain yksi henkäys.
Kädet irtosivat ympäriltä, kyyneleet valuivat poskia pitkin. Silti hymy loisti kasvoilta, sillä lupaus oli pidetty.
"Minä lupasin, että sinä tulet kuntoon."
"Tiedän. Siksi minä olen tässä."
"Pisara pisaralta..." Kädet kietoutuivat ympärille, peittivät haavan. Yrittivät auttaa, mutta mitä enemmän ne piilottivat, sitä kiivaammin pisarat pusertuivat sormien lomasta. Kolmas, neljäs, viides ja kuudes pisara. Sen jälkeen ne sekoittuivat yhdeksi ja valuivat maahan. Tahmea neste muodosti lammikon, joka väreili, kun ilmavirrat pyykivät sen pintaa. Silmissä alkoi sumeta, mutta keho ei ollut vielä valmis luovuttamaan. Mieli pitäisi vain saada pois pelistä - silloin kehon olisi helpompi taistella.
"Älä nukahda!" Se oli enemmänkin pelkkä toteamus, kuin käsky.
"En..." kuului heikko vastaus. Huulet olivat jo muuttuneet valkoisiksi, mutta vieläkään mieli ei ollut nukahtanut.
"Sinä tulet kuntoon." Lämmin hengitys kosketti ihoa, kun pienen tauon jälkeen kuului kuiskaus:
"Minä lupaan sen." Oli vain niin väärin luvata, kun mikään ei ollut varmaa. Noin painokkaita ja vahvoja sanoja ei kuitenkaan voinut vetää pois. Eikä varsinkaan sen jälkeen, kun toinen oli kuullut sen ja vastannut.
"Tiedän."
"Ethän nukahda?"
"En..." Silmät vain alkoivat tuntua raskailta, ne halusivat painua alas.
"Kuuntele minua niin pysyt hereillä." Nyt äänensävy oli selvästi hätääntynyt.
"Kuuntelen." Näkökentän laidalla alkoi tanssia mustia pisteitä, jotka suurenivat suurenemistaan. Ei menisi kauaa, kun ne peittäisivät koko näkökentän, ja samalla kaikki muut aistit.
"Muistatko, kun olimme lapsina uimassa järven rannalla?"
"Muistan..."
"Entä sen, kun säikähdit vedessä uivaa kalaa?"
"Tietenkin..."
"Mitä sinä huusit minulle, kun näit kalan?" Hiljaisuus.
"Älä nukahda!" Hikipisarat helmeilivät otsalla ja paita oli takertunut selkään kiinni. Pelko kuristi kurkkua.
"En..." Silmät kuitenkin alkoivat painua kiinni, eikä tahdonvoima enää auttanut. Mustat pisteet sumensivat näkökentän ja aistit turtuivat.
"Pisara pisaralta..." Tuli hiljaista.
"Pelastakaa hänet!"
"Teemme parhaamme."
"Se ei riitä!" Sillä siinä tarvitaan myös vahvuutta. Vahvuus on kehossa, pisaroissa, jotka sen rakentavat.
"Pisara pisaralta...
meidät on luotu...
pisara pisaralta...
meidän on tuleva kuolla...
mutta sitä ennen...
pisara pisaralta...
...me tulemme elämään." Ja siihen tarvitaan vain yksi henkäys.
Kädet irtosivat ympäriltä, kyyneleet valuivat poskia pitkin. Silti hymy loisti kasvoilta, sillä lupaus oli pidetty.
"Minä lupasin, että sinä tulet kuntoon."
"Tiedän. Siksi minä olen tässä."
Nagini 05.04.2018